Hyppää sisältöön

Neovan kosteikkolive

Neova on perustanut lukuisia kosteikkoja entisille turvetuotantoalueille. Yhdelle kosteikoista on asennettu livekamera, jonka parissa voi rentoutua seuraamalla kosteikon monimuotoista elämää ja kuuntelemalla lintujen liverrystä yöttömässä yössä. Kosteikolla pesii joutsenpariskunta ja kevään aikana alueella on havaittu muun muassa telkkiä, sinisorsia, taveja ja harvinaisuutena uhanalainen nokikana. Kahlaajista alueella viihtyvät esimerkiksi metsäviklo, liro, valkoviklo ja taivaanvuohi. Lähimetsikössä visertelee silmällä pidettävä pohjansirkku. Neova on perustanut lukuisia kosteikkoja entisille turvetuotantoalueille. Yhdelle kosteikoista on asennettu livekamera, jonka parissa voi rentoutua seuraamalla kosteikon monimuotoista elämää ja kuuntelemalla lintujen liverrystä yöttömässä yössä. Kosteikolla pesii joutsenpariskunta ja kevään aikana alueella on havaittu muun muassa telkkiä, sinisorsia, taveja ja harvinaisuutena uhanalainen nokikana. Kahlaajista alueella viihtyvät esimerkiksi metsäviklo, liro, valkoviklo ja taivaanvuohi. Lähimetsikössä visertelee silmällä pidettävä pohjansirkku.

Sääksilive

Sääksikamera on vanhalla luonnonpesällä Suomen itäisimmässä kunnassa Ilomantsissa, Pohjois-Karjalan läänissä. Reviiriä hallitsevat sääkset Manta ja Manu. Pohjois-Karjalan lintutieteellisen yhdistyksen ja Ilomantsin Matkailuyhdistyksen toteuttaman kamerahankkeen mahdollistavat Neova ja Tornator. Kameralle on myönnetty luonnonsuojelulain mukainen poikkeuslupa kalasääskeä koskevista rauhoitusmääräyksistä VAR-ELY-1108-2018. Sillä on myös maanomistajan lupa.