Hyppää sisältöön

Lähipiirin kanssa tehtävien liiketoimien tulee liittyä yhtiön tavanomaiseen liiketoimintaan ja niiden tulee olla yhtiön toiminnan tarkoituksen mukaisia ja ne tulee toteuttaa tavanomaisten tai kyseisellä toimialalla yleisesti noudatettavien ja hyväksyttyjen markkinaehtojen tai ‑käytäntöjen mukaisesti.

Mikäli suunniteltu liiketoimi poikkeaisi yhtiön tavanomaisesta liiketoiminnasta tai sitä ei toteutettaisi tavanomaisin markkinaehdoin, liiketoimi perutaan tai esitetään hallitukselle hyväksyttäväksi.

Yhtiön ja sen lähipiirin välisistä olennaisista liiketoimista raportoidaan yhtiön konsernitilinpäätöksen liitetiedoissa, jotka löytyvät vuosikertomuksesta 2023.