Hyppää sisältöön

Fortum myy turvetoimintansa Keski-Suomessa Vapolle

Fortum ja Vapo Oy ovat tänään 29.5.2009 allekirjoittaneet sopimuksen, jonka mukaan Fortum myy Keski-Suomessa sijaitsevan turvetuotantonsa Vapolle. Samassa yhteydessä Fortum ja Vapo solmivat pitkäaikaisen turpeen toimitussopimuksen Fortumin Joensuun voimalaitokselle.
 
Kaupan kohteena olevat Fortumin turvesuot sijaitsevat pääosin vuokra-alueilla Soinin, Karstulan, Saarijärven ja Petäjäveden kunnissa ja niiden kokonaispinta-ala on noin 600 hehtaaria. Fortumilla ei ole turvetuotannossa vakituista henkilökuntaa.
 
Turvetuotannon myynti on osa Lämpö-segmentin toimintojen kehittämistä, jolla halutaan varmistaa segmentin pitkäaikainen kannattavuus.
 
-Luovumme turvetuotannosta alueella, jossa meillä ei ole sille tarvetta. Uuden toimitussopimuksen avulla vahvistamme puolestaan Joensuun voimalaitoksemme polttoainehuoltoa ja tuotannon kilpailukykyä, toteaa Miikka Veikkola Fortumista.
 
Kaupan avulla Vapo vahvistaa toimitusmahdollisuuksiaan Keski-Suomessa ja lisää Pohjois-Karjalassa sijaisevien turvetuotantopinta-alojensa käyttöastetta.
 
– Kaupan kohteena olevat tuotantoalueet ovat hyvässä tuotantokunnosssa ja lisäävät välittömästi Vapon tuotanto- ja toimitusmahdollisuuksia Keski-Suomessa, sanoo resurssijohtaja Risto Jormalainen Vaposta.

Lisätiedot:
 
– Miikka Veikkola, energiakaupan johtaja, Fortum Heat, puh. 050 453 6296
Risto Jormalainen, resurssijohtaja, Vapo Oy, puh. 020 790 5632
Tommi Ruha, myyntijohtaja, Vapo Oy, puh 020 790 4426