Hyppää sisältöön

Neova kartoittaa puuliiketoimintansa strategisia vaihtoehtoja

Neova hankkii energiapuuta ja myy paikallisia puupolttoaineita energiayhtiöille. Uusiutuvien biopolttoaineiden osuus on jo yli puolet yhtiön polttoaineliikevaihdosta. Yhtiön tavoitteena on seuraavien vuosien aikana kasvattaa merkittävästi uusiutuvien biopolttoaineiden tarjontaan perustuvaa liiketoimintaa ja palveluita.

Neovan puuliiketoimintaa Suomessa ja Virossa on kehitetty määrätietoisesti, strategiaa terävöitetty ja parempaa kannattavuutta haettu muun muassa keskittymällä ja panostamalla parhaisiin kumppanuutta syventäviin asiakkuuksiin valituilla ja rajatuilla maantieteellisillä alueilla. Myös puun tuontia on kasvatettu määrätietoisesti osana toimintaa.

“Asiakkaidemme siirtyessä enenevissä määrin ja yhä nopeammin uusiutuviin polttoaineisiin, Neovan puuliiketoiminnan osuuden kannattava kasvu tulevista markkinoista pelkällä orgaanisella kasvulla on hidasta ja vaatii nykyistä huomattavasti enemmän panostuksia. Kartoitamme strategisia vaihtoehtoja, joiden avulla voimme kehittää operatiivista toimintaa tehokkaammaksi ja parantaa sitä kautta puuliiketoimintamme kilpailukykyä ja kannattavuutta”, sanoo Neova Oy:n toimitusjohtaja Vesa Tempakka.

Lisätietoja:

  • Vesa Tempakka, toimitusjohtaja, Neova Oy, puh. 0400 726 727
  • Ahti Martikainen, johtaja, viestintä ja yhteiskuntasuhteet, Neova Oy, puh. 040 680 4723
  • Jarmo Santala, talousjohtaja, Neova Oy, puh. 040 801 9191