Hyppää sisältöön

Näyteikkuna luonnon monimuotoisuuteen

Riihimäen Sammalistonsuo on linnustollisesti yksi Kanta-Hämeen arvokkaimmista alueista ja valtakunnallisesti yksi merkittävimmistä lintujen levähdysalueista sisämaassa. Erityisesti keväisin ja syksyisin Sammalistonsuolla pysähtyy tankkaamaan ravintoa tuhansia muuttavia lintuja. Vuonna 2013 perustettu ja liki 30 hehtaarin kokoinen kosteikkoalue tarjoaa elinympäristön lukuisille hyönteis- ja lintulajeille sekä nisäkkäille. Kosteikko lisää alueen monimuotoisuutta, maisema­  ja virkistysarvoa sekä ennen kaikkea se toimii turvetuotannon vesienkäsittelykosteikkona.

Sammalistonsuo on ainutlaatuinen luontokohde, jonka luontopolulla voit tutustua lintuharrastukseen, luonnonsuojeluun, metsästykseen, riistanhoitoon sekä vastuulliseen turvetuotantoon. Aluetta kehitetään aktiivisesti ainutlaatuisessa yhteistyössä Sammalistonsuon kosteikkotoimikunnassa.

Tervetuloa vierailulle!

Noudatathan vierailusi aikana turvallisuusohjeita ja kuljet vain merkittyjä reittejä pitkin. Luontopolun alkupäässä on parkkipaikka.

Osoite: Riihiviidantie 111, 11120 Riihimäki

Linnustollisesti merkittävä kohde

Sammalistonsuolla on tavattu tähän mennessä 245 eri lintulajia. Lintuharrastajat ovat asentaneet kosteikolle 250 kappaletta erilaisia pesärakennelmia tukemaan lintujen pesintää: pönttöjä, sotkalaatikoita, tuulihaukan pesälaatikoita. Nokikanoille ja lokeille on rakennettu katkottujen pajujen päälle pesämaljoja. Lisäksi metsästäjät ovat pystyttäneet alueelle toistakymmentä pesäputkea sorsille ja Riihimäen kaupunki tekopesiä kattohaikaroille. Erittäin uhanalaisten törmäpääskyjen pesintää Sammalistonsuolla on helpotettu rakentamalla niille hiekasta pesäpenkka, johon törmäpääskyt ovat jo muuttaneet. Kosteikkolajien lisäksi aluetta ympäröivillä puustoisilla pensaikkoalueilla pesii runsaasti useita lintulajeja varpuslinnuista tikkoihin.

Kosteikon vastuullinen riistanhoito

Kosteikot ovat maailmanlaajuisesti uhanalaisia, monimuotoisia elinympäristöjä. Kosteikot ovat tärkeitä, sillä ne ovat vesilintujen välttämättömiä pesimä- ruokailu- levähdys- ja sulkimisalueita. Vesilintujen lisäksi kosteikoilla elää suuri joukko muitakin eläin- ja kasvilajeja. Metsästäjäliitto on tehnyt Sammalistonsuolla pitkään riistanhoitoa, johon kuuluu elinympäristöjen hoito, pesimälaitteiden rakentaminen eri lintulajeille ja pienpetopyynti. Pienpedot, erityisesti supikoira ja minkki, heikentävät vesilintujen pesimämenestystä, jota pienpetopyynnillä parannetaan.

Monimuotoinen kosteikko

Kosteikko kuhisee elämää ja tarjoaa herkkuapajan kosteikolla viihtyville ja vieraileville linnuille ja muille eläimille. Sammalistonsuolla asustavat monet vesieliöt, hyönteiset, perhoset, sammakot ja vesikasvit. Kosteikko on otollinen elinympäristö, koska vesi ja rehevä kasvillisuus antavat suojaa, pesimis- ja lisääntymismahdollisuuksia ja kosteikko tarjoaa monipuolista ravintoa monimuotoiselle ekosysteemille.

Kosteikkoa kehitetään ainutlaatuisella yhteistyöllä

Sammalistonsuon kosteikon rakentaminen sai alkunsa, kun turvetuotannosta poistuvalle alueelle suunniteltiin seuraavaksi maankäyttömuodoksi ja turvetuotannon vesienkäsittelyrakenteeksi kosteikkoa. Kosteikkoa haluttiin kehittää yhteistyössä monen eri toimialan kanssa ja huomioida niin lintuharrastajat, luonnonsuojelijat, virkistyskäyttäjät, viljelijät, metsästäjät, metsästyskoiraharrastajat kuin riistanhoidollisetkin toimenpiteet.

Sammalistonsuon kosteikon rakentamisen yhteydessä käynnistettiin ainutlaatuinen yhteistyö ja perustettiin Sammalistonsuon kosteikkotoimikunta. Toimikunnan muodostavat BirdLife Kanta-Häme, Kekkilä-BVB, Neova, Riihimäen kaupunki, Riihimäen seudun luonnonsuojeluyhdistys, Suomen Metsästäjäliitto ja Suomen Riistakeskus. Metsästysseura Tapiolan Kävijät on vastannut pienpetopyynnistä kosteikkoalueella. Lisäksi mukana on koiraharrastajia Kanta-Hämeen Noutajakoirayhdistyksestä ja muista järjestöistä.

Kaikki alueen kehittämisestä kiinnostuneet ovat tervetulleita mukaan toimintaan. Toimikunnan pääsääntö on selkeä – jokainen edistää alueen luontoarvoa ja monimuotoista sekä kestävää käyttöä sovussa muiden toimijoiden kanssa. Ole rohkeasti yhteydessä alueen toimijoihin, autamme mielellämme kaikissa kysymyksissä.

Kosteikkotoimikunnan jäsenet

Telkän poikanen uimassa

BirdLife Kanta-Häme

BirdLife Kanta-Häme (Kanta-Hämeen lintutieteellinen yhdistys ry) on kaikkien linnuista kiinnostuneiden yhdistys, johon kuuluu noin 500 jäsentä. Yhdistys on johtava linnustoasiantuntija toimialueellaan, johon kuuluvat Hattula, Hausjärvi, Hämeenlinna, Janakkala, Loppi ja Riihimäki. BirdLife Kanta-Hämeen tavoitteena on edistää lintuharrastusta ja linnustonsuojelua, kerätä ja tallentaa tietoja alueensa linnuista sekä edistää tärkeiden lintu- ja luontoalueiden suojelua ja hoitoa. Yhdistys järjestää mm. linturetkiä ja -kursseja sekä lintuaiheisia tilaisuuksia. Yhdistys on BirdLife Suomi ry:n alueellinen jäsenjärjestö ja näin myös osa BirdLife International -järjestöä. Kuva: Antti Siponen.

Lue lisää

Kekkilä-BVB

Kekkilä-BVB on Euroopan johtava harraste- ja ammattiviljelyn kasvualustojen valmistaja. Muut toimialamme ovat kierrätyspalvelut, kompostointituotteet, ja eläinkuivikkeet. Tarjoamme tuotteita ja palveluja ammattimaisille kasvihuoneviljelijöille, kuluttajille ja viherrakentajille yli 100 maahan ympäri maailmaa. Yhdessä asiakkaidemme kanssa rakennamme parempaa tulevaisuutta. Kekkilä Oy omistaa Sammalistonsuon maa-alueen. Kekkilä-BVB ja Kekkilä Oy ovat osa Neova-konsernia.

Lue lisää

Neova

Neova on kansainvälinen yritys, jonka liiketoiminnan tavoitteena on varmistaa elämän perusedellytykset kaikille: puhdasta ruokaa, ilmaa ja vettä. Edistämme liiketoiminnoillamme ammattimaista kasvattamista ja puutarhaviljelyä, houkuttelevien ja miellyttävien elinympäristöjen rakentamista sekä eläinten hyvinvointia. Tarjoamme asiakkaillemme paikallisia polttoaineita ja valmistamme aktiivihiiltä ilman ja veden puhdistamiseen. Neova vastaa Sammalistonsuon turvetuotannosta.

Lue lisää

Riihimäen kaupunki

Sammalistonsuo on yksi tärkeimpiä Etelä-Suomen lintualueita, ja se on kirjattu tärkeiden ulkoilun ydinalueiden joukkoon Riihimäen kaupungin viheralueohjelmassa 2015–2035. Riihimäen kaupunki on edistänyt Sammalistonsuon rakentamista viralliseksi virkistysalueeksi vuokraamalla parkkipaikaksi rakennetun alueen Kekkilälle ja rakentamalla liittymän parkkipaikalle. Riihimäen kaupungin tavoitteena on edistää luonnon monimuotoisuutta ja luonnonsuojelua suunnitelmallisen seurannan sekä luontoarvojen tunnistamisen avulla esimerkiksi maankäytön suunnittelun ja rakentamisen yhteydessä. Luontoa suojellaan lisäksi perinteisesti luonnonsuojelualueiden ja erilaisten suojeluohjelmien avulla. Riihimäen arvokkaita luontokohteita seurataan ja uusia kohteita kartoitetaan tasaisin väliajoin.

Lue lisää

Riihimäen seudun luonnonsuojeluyhdistys

Riihimäen Seudun Luonnonsuojeluyhdistys ry:n tarkoituksena on edistää Riihimäen ja Hausjärven kuntien luonnon- ja ympäristönsuojelua. Yhdistys on perustettu vuonna 1975 ja se on Suomen luonnonsuojeluliiton aktiivinen paikallisyhdistys. Yhdistyksen aloitteiden pohjalta perustettiin Riihimäen ensimmäinen luonnonsuojelualue Vahteristoon sekä luontopolku Peltosaaren kosteikolle. Yhdistys tekee paikallista yhteistyötä luonnon monimuotoisuuden edistämiseksi, josta Sammaliston kosteikkotyöryhmän jäsenyys on yksi esimerkki. Riihimäen seudun luonnonsuojeluyhdistyksen kaikilla avoimilla retkillä pääset tutustumaan lähialueen luontokohteisiin muiden seurassa. Yhdistyksen jäsenenä voit tukea paikallista ympäristötyötä.

Lue lisää

Suomen Metsästäjäliitto

Suomen Metsästäjäliitto on suomalaisten metsästäjien etujärjestö. Edunvalvojan roolissa edistämme kestävää metsästystä ja metsästysseuratoimintaa sekä koulutamme osaavia ja vastuullisia metsästäjiä. Tämän päämäärän mukaisesti vaalimme metsästyskulttuuria, kehitämme maamme metsästys- ja riistanhoito-oloja ja tuomme yhteen metsästystä ja riistanhoitoa harrastavat yhteisöt ja ihmiset. Tavoitteemme on olla kaikkien metsästäjien ja metsästyksestä kiinnostuneiden yhteinen koti. Metsästäjäliiton 16 piiriä kattavat koko maan Ahvenanmaata lukuun ottamatta. Suomen Metsästäjäliitto on perustettu 1921.

Lue lisää

Suomen riistakeskus

Suomen riistakeskus on itsenäinen julkisoikeudellinen laitos, joka edistää kestävää riistataloutta. Se vastaa riistakantojen elinvoimaisuudesta, turvaa riistavaran monipuolisen ja kestävän käytön ja sovittaa yhteen riistatalouteen liittyviä erilaisia odotuksia. Sammalistonsuon kosteikon rakentamishankkeessa Riistakeskus on toiminut asiantuntijana kosteikkorakentamiseen, pienpetopyyntiin ja metsästysjärjestelyihin liittyen. Riistakeskus on mukana säännöllisesti kokoontuvassa Sammalistonsuon kosteikkotoimikunnassa.

Lue lisää

Tervetuloa Sammalistonsuolle!

Sammalistonsuo sijaitsee vain noin neljän kilometrin päässä Riihimäen kaupungin keskustasta. Noudatathan vierailusi aikana turvallisuusohjeita. Luontopolun alkupäässä on parkkipaikka.

Osoite: Riihiviidantie 111, 11120 Riihimäki

noudatathan Turvallisuusohjeita

  • Tulenteko alueella on ehdottomasti kielletty kaikkina vuodenaikoina.
  • Huolehdithan, ettei alueelle jää roskia.
  • Kulkeminen alueella on sallittua vain merkityillä reiteillä.
  • Turvetuotannon vuoksi alueella on syviä ojia ja kulkee raskaita ajoneuvoja.
  • Koirat on pidettävä alueella kytkettyinä.
  • Kunnioitathan lintujen pesintärauhaa sekä alueen luontoa ja rakenteita.
  • Metsästys on sallittu vain luvalla ja määrättyinä päivinä.

Vastuullisen vesilinnustajan muistilista

  • Ammu varmoja laukauksia, pidä ampumaetäisyydet kohtuullisina ja vältä vaakalaukauksia.
  • Ylläpidä hyvää lajintuntemusta ja ammu vain, kun tunnistat linnun.
  • Älä metsästä säkkipimeässä.
  • Älä jätä jälkiä maastoon, vaan kerää talteen roskat ja hylsyt.
  • Säännöllinen ampumaharjoittelu lisää metsästyksen turvallisuutta ja saadun saaliin määrää.
  • Metsästys tulee kohdistaa nuoriin lintuihin, joiden kuolleisuus luonnossa on suurta.
  • Noutava koira on korvaamaton apu.
  • Haavakot on kaikin keinoin pyrittävä löytämään ja lopettamaan.

Sivun kuvat

Mustakurkku-uikku ja telkänpoikanen: Antti Siponen
Ilmakuvat: Miika Heinonen