Hyppää sisältöön

Suomen 4H-liitto osti Vapo Oy:ltä 309 hehtaaria maata Taimiteko-toimintaan

Taimiteolla on kymmeniä yhteistyökumppaneita, muun muassa yrityksiä ja organisaatioita, ja heillä jokaisella on ollut oma kompensaatiotavoitteensa. Kaikille tärkeää on ollut myös se, että taimien istuttamisessa työllistyvät alle 18-vuotiaat, pääasiassa peruskoulun päättävät nuoret.

Jotta Taimiteko voi jatkua katkeamattomana myös tulevaisuudessa, Suomen 4H-liitto osti 24.8.2020 Vapo Oy:ltä turvetuotannosta poistuneita maa-alueita yhteensä 309 hehtaaria.

Maa-alueet sijaitsevat Virroilla, Kuortaneella, Teuvalla, Ähtärissä, Kiuruvedellä ja Utajärvellä. Suomen 4H-liiton tavoitteena on metsittää nämä maa-alueet vuoteen 2024 mennessä Taimiteko-toiminnan kautta. Taimien istutuksesta vastaavat ko. alueiden 4H-paikallisyhdistysten kouluttamat nuoret.

”Nuoret ovat ottaneet Taimiteon omakseen, minkä vuoksi näemme tärkeäksi, että Taimiteko jatkuu myös tulevaisuudessa. Nyt tehty kauppa antaa Taimiteko-toiminnalle pidemmän aikavälin suunnitelman, jolla varmistetaan muun muassa satojen nuorten kesätyömahdollisuudet sekä yksi konkreettinen osa 4H-järjestön tekemästä ilmastotyöstä”, sanoo Suomen 4H-liiton toimitusjohtaja Tomi Alakoski.

”Turvetuotannosta poistetut suonpohjat tarjoavat mahdollisuuksia hyvin monenlaiseen käyttöön. Vapo on perinteisesti myynyt suonpohjia mm. maa- ja metsätalouskäyttöön sekä kosteikkoina erilaisiin harrastuksiin. Nykyisin kasvava jälkikäyttömuoto on tuotannosta poistuneiden turvetuotantoalueiden muuttaminen hiilinielumetsiksi. Hienoa, että yhteistyömme 4H-liiton kanssa jatkuu ja voimme olla mukana edistämässä haja-asutusalueiden nuorten työllistämistä”, Vapon kiinteistö- ja maankäyttöpäällikkö Antti Ala-Fossi sanoo.

Lisätietoja

Tomi Alakoski, 4H-liitto, p. 040 501 5307

Antti Ala-Fossi, Vapo Oy, p. 050 321 6016

Katso myynnissä olevat kohteet