Hyppää sisältöön

Vapolta suurlahjoitus Jyväskylän yliopistolle

Jyväskylän yliopiston varainhankintakampanja vauhdittui tuntuvasti 16.6.2009, kun Vapo Oy lahjoitti yliopistorahaston peruspääomaan 500 000 euroa.
 
– Vapon hallitus perustelee lahjoitusta tunnustuksena yliopiston yhteiskunnallisesta ja alueellisesta vaikuttavuudesta kansainvälisesti merkittävänä yliopistona. Teemme lahjoituksen kahdessa erässä vuosina 2009 ja 2010, toimitusjohtaja Matti Hilli toteaa.   
 
Yliopiston peruspääomaan sijoitettava lahjoitus saa aikaan suuren vipuvaikutuksen, sillä valtio on luvannut 2,5-kertaisen vastinrahan jokaista yksityiseltä sektorilta kerättyä lahjoituseuroa kohden. Vapon lahjoitus tuottaa näin yliopistolle valtion vastinrahaa 1,25 miljoonaa euroa.
 
– Tärkeän yhteistyökumppanin suurlahjoitus on merkittävä tunnustus, joka antaa erinomaista tukea tavoitteellemme nostaa ympäristön ja energian painoarvoa yliopistomme profiilissa. Valtio säilyy yliopistojen perusrahoittajana, mutta omaan pääomaan tehdyt lahjoitukset antavat tuottojen avulla yliopistolle kaivattua liikkumavaraa uusiin avauksiin. Tällaisessa historiallisessa muutostilanteessa valetaan perustaa tulevaisuuden menestyjille, rehtori Aino Sallinen korostaa.
 
Lahjoituksensa myötä Vapo varmisti itselleen kunnialaatan yliopiston Martti Ahtisaari -saliin, Agora-rakennukseen. Yli 20 000 euroa lahjoittaneet henkilöt ja 100 000 euroa lahjoittaneet yritykset saavat nimensä kunnialaattaan. Ensimmäinen laatta on varattu Keskimaa Osk:lle, joka teki vastaavansuuruisen lahjoituksen maaliskuussa.
 
 
Lisätietoja:
– toimitusjohtaja Matti Hilli, Vapo Oy, puh. 040 500 9549
– viestintäjohtaja Reijo Vatanen, Vapo Oy, puh. 040 516 6784
– rehtori Aino Sallinen, Jyväskylän yliopisto, puh. (014) 260 1006