Hyppää sisältöön

Neova myy 50 prosentin omituksensa Scandbio AB:stä Lantmännen:ille

Neova myy 50 prosentin omistuksensa ruotsalaisesta pelletinvalmistajasta Scandbio AB:stä. Scandbio AB muodostettiin vuonna 2014, jolloin Lantmännen ja Neova AB yhdistivät pellettiliiketoimintansa, josta lähtien molemmat yhtiöt ovat omistaneet siitä 50 prosenttia. Kauppa edellyttää kilpailuviranomaisten hyväksynnän Ruotsissa, Tanskassa ja Latviassa.

Scandbiolla on Ruotsissa ja Latviassa yhteensä 6 tuotantolaitosta ja sen vuosituotantokapasiteetti on noin 600 000 tonnia. Yhtiön liikevaihto on noin miljardi kruunua eli noin 100 miljoonaa euroa ja sen palveluksessa on noin 130 työntekijää.

Neova Oy:n toimitusjohtaja Vesa Tempakan mukaan irtaantuminen Ruotsin pellettimarkkinasta on osa Neovan strategiaa. Ruotsissa pääpaino on melko puhtaasti kasvualustamarkkinoissa. Suomessa keskitymme kasvualustaliiketoiminnan lisäksi eläinkuivikkeiden ja pellettien tuottamiseen, aktiivihiilen valmistamiseen sekä muihin uusien korkean jalostusasteen tuotteiden kehittämiseen. ”Scandbion perustamisen aikaan olimme Ruotsissakin ensisijaisesti energiayhtiö ja nyt toimintamme painopisteet ovat muualla. Scandbio on nyt hyvässä kunnossa ja näin sille saadaan selkeä omistus. Kaupasta saatavat varat käytämme ydinliiketoimintojemme kehittämiseen”, Tempakka sanoo.

Osapuolet ovat sopineet, ettei kauppahintaa julkisteta. Kaupalla ei ole oleellista vaikutusta Neova-konsernin kuluvan vuoden tulokseen.

Lisätietoja:

  • Toimitusjohtaja Vesa Tempakka, Neova Oy, puh. +358 400 726 727
  • Talousjohtaja Jarmo Santala, Neova Oy, puh. +358 40 801 9191