Hyppää sisältöön

Neova kartoittaa kuiviketurpeen tuotannon kasvattamismahdollisuudet

Neova Oy:n turvetuotantopinta-ala on noin 20 000 hehtaaria. Viime vuosina noin puolelta pinta-alalta on korjattu energiaturvetta ja toiselta puolikkaalta lähinnä kasvu- ja kuiviketurvetta sekä turvetta aktiivihiilen raaka-aineeksi.

Viime vuosina Suomessa on ollut alueellisesti niukkuutta kuiviketurpeen saatavuudesta. Neova tuotti kuluvana kesänä kuiviketurvetta lähes saman verran kuin muutamana edelliskesänä. Tavoitteet olivat korkeammat, mutta sääolosuhteet eivät suosineet tuotantoa. ”Kuiviketurpeen kysyntä ei ole vähenemässä vaan päinvastoin se kasvaa koko ajan, kertoo Neova Oy:n kuiviketurpeen myynnistä vastaava Ari Huunonen.

”Tavoitteemme on parantaa kuiviketurpeen saatavuuttalähivuosien aikana. Koska uusien turvetuotantoalueiden saatavuus on ollut erittäin niukkaa, olemme käynnistäneet kartoitusprojektin, jonka aikana selvitämme, missä määrin pystymme hyödyntämään sellaisia energiaturvetuotannosta poistuneita alueita, joilla on sopivaa turvetta kuivikkeeksi joko sellaisenaan tai sekoitettuna vaaleampiin turvelaatuihin”, sanoo Neovan turvetuotannosta vastaava johtaja Pasi Rantonen.

”Neovan tuotantosuunnitelmien mukaan tänä vuonna turvetuotanto oli alhaisimmillaan, mutta tulemme lähivuosina kasvattamaan tuotantoa. Kuiviketurpeen lisääntyvä tuotanto suunnataan Suomen markkinoille ja kasvuturvetta tuotetaan enenevässä määrin vientiin”, Rantonen sanoo.

”Kuluvan kauden turvetuotanto sujui Suomessa lähes suunnitelmien mukaan, alueellisesti vaihtelua on kuitenkin paljon. Pystymme toimittamaan kaikille energia-asiakkaillemme heidän ennakolta tilaamansa määrät energiaturvelaatuja. Kuiviketurvetta on saatavilla Neovalta tulevana talvena kaikkialla Suomessa, alueellisesti vaihtelua kuitenkin on ja kuljetusmatkat joillakin alueilla tulevat kasvamaan. Uskon, että kuiviketurpeen saatavuuden varmistamiseen tähtäävät toimenpiteemme ovat hyvä uutinen monille karja- ja siipikarjatiloille, jotka ovat täysin riippuvaisia varmasta kuivikkeiden saatavuudesta”, Rantonen sanoo.

Lisätietoja:

  • Pasi Rantonen, Neovan turvetuotannosta vastaava johtaja, puh.040 544 8328
  • Ari Huunonen, Neovan kuivikemyynnistä vastaava johtaja, puh, 0400 200 351