Hyppää sisältöön

Neova lahjoittaa Jyväskylän yliopistolle 100 000 euroa

Neova Oy on päättänyt lahjoittaa Jyväskylän yliopistolle 100 000 euroa osana valtion vastinrahakampanjaa, tukeakseen yritykselle tärkeää tutkimusta ja korkeakoulutusta Suomessa. Lahjoitus suunnataan luonnontieteiden koulutusalalle.

Neovalla ja Jyväskylän yliopistolla on vuosikymmenten ajan ollut tutkimus- ja kehitysyhteistyötä, joka on entisestään syventynyt viime vuosina. Neova Ventures -tuotekehityslaboratorio perustettiin Jyväskylän yliopiston yhteyteen vuonna 2018. Business Finlandin rahoittamassa Neova Refinery -tuotekehitysohjelmassa Jyväskylän yliopisto tuottaa biomassoista korkeatasoista tieteellistä tutkimusta tutkimuksen ja tuotekehityksen rajapintaan ja auttaa siten vastaamaan Neovan tuotekehitystarpeisiin.

”Yliopistoyhteistyö on Neovalle tärkeä osa vihreän kasvun strategiamme toteuttamista, jossa tavoitteena ovat ruoantuotannon edistäminen ja puhtaat elinympäristöt. Neovaa kiinnostavat erityisesti uusiutuvat, orgaaniset luonnonmateriaalit ja sivuvirrat, joita voidaan hyödyntää kasvualustoissa ja korkean lisäarvon tuotteissa kuten aktiivihiilenä ilman- ja vedenpudistuksessa ja biostimulantteina parantamaan kasvien kasvua. Pyrkimyksenämme on raaka-aineiden mahdollisimman tehokas ja monipuolinen hyödyntäminen kasvattamalla materiaalien arvonlisää sekä vähentämällä ympäristövaikutuksia”, kertoo Neovan toimitusjohtaja Vesa Tempakka.

”Yliopisto pitää suuressa arvossa pitkäaikaisen kumppaninsa Neovan lahjoitusta. Yhtiön ja yliopiston tavoitteet kiertotalouden ja vastuullisuustieteen edistämiseksi ovat yhteneväiset. Lahjoitus luonnontieteelliselle koulutusalalle vahvistaa alan tutkimusta ja koulutusta”, Jyväskylän yliopiston rehtori Keijo Hämäläinen toteaa.

Lisätietoja:

  • Vesa Tempakka, CEO, Neova, puh. 0400 726 727
  • Mia Suominen, Business Area Director, Neova, puh. 040 848 3148