Lappajärven kunnan alueella sijaitseva Lamminnevan aurinkovoimahanke on siirtynyt kokonaan Rabbalshede Kraft AB:n omistukseen ja edennyt rakentamisvaiheeseen. Aurinkopuiston suunniteltu kokonaisteho on 36,7 MWp, ja sen käyttöönotto on tavoitteena keväällä 2027. Vapo Terra jatkaa Lamminnevalla maanomistajan roolissa.
Lisätietoja hankkeesta Rabbalshede Kraft:n sivuilla.
Sijainti
lHankealue sijaitsee Lappajärvellä Vaasa-Jyväskylä tien varressa noin 30 kilometriä itään Lapuan keskustasta sekä etelään Lappajärven keskustasta. Alustavan suunnitelman mukaan hanke liitetään hankealueen läpi kulkevaan EPV:n 110 kV voimalinjaan. Kartassa on esitettynä suunniteltu hankealue.
Ajankohtaista
- Hanke on siirtynyt kokonaan Rabbalshede Kraftin omistukseen. Vapo Terra jatkaa Lamminnevalla maanomistajan roolissa.
- Lamminnevan hankkeelle myönnettiin rakennuslupa 19.11.2024
- Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus päätti toukokuussa 2024, että hankkeeseen ei sovelleta ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun lain (YVAL 252/2017) mukaista arviointimenettelyä.
- Hankkeesta järjestettiin yleisötilaisuus 15.5.2024.
Hankkeen alustava aikataulu
- Käyttöönotto keväällä 2027
- Rakentaminen 2026–2027
- Investointipäätös ja rakentamisen käynnistyminen 2026
- Rakentamislupa myönnetty 2024
- Ympäristö- ja lupamenettelyt valmistuivat 2024
- Luonto- ja maastoselvitykset valmistuivat 2024
Lamminnevan aurinkovoimahankkeen maaperäkartoitukset
Projektipäällikkö Roope Vainio kertoo Lamminnevan aurinkovoimahankkeen maaperäkartoituksista sekä aikataulusta
Ota yhteyttä
Aurinkovoiman yhteydenottolomake
Autamme sinua mielellämme kaikissa aurinkovoima-asioissa. Voit kysyä lisätietoa hankkeista, kommentoida suunnitelmia tai jättää yhteydenottopyynnön. Olemme sinuun yhteydessä mahdollisimman pian!