Hyppää sisältöön

Henkilöstövaliokunnan tehtävänä on tehdä hallitukselle ehdotukset toimitusjohtajan ja konsernin johtoryhmän valitsemisesta ja palkitsemisesta sekä yhtiön palkitsemisperiaatteista. Lisäksi henkilöstövaliokunta valmistelee palkitsemispolitiikan ja laatii palkitsemisraportin yhtiön hallintoelimille. Palkitsemispolitiikka perustuu yhtiökokouksen neuvoa-antavaan äänestykseen. Henkilöstövaliokuntaan kuuluu puheenjohtaja ja kaksi hallituksen vuosittain keskuudestaan valitsemaa jäsentä, joilla on riittävä kokemus ylimmän johdon työehdoista ja palkitsemisjärjestelmistä. Henkilöstövaliokunnan jäsenten enemmistön tulee olla riippumattomia yhtiöstä. Toimitusjohtajaa tai johtoryhmän jäseniä ei saa valita henkilöstövaliokuntaan. Henkilöstövaliokunta kokoontuu tarvittaessa. Valiokunnan työjärjestys on liitteessä (liite 4).

FY 2024 Henkilöstövaliokuntaan kuuluvat Panu Routila (puheenjohtaja), Jari-Pekka Punkari ja Kirsi Puntila.