Hyppää sisältöön
Ura meillä

Vastuullisuuspäällikkönä Kekkilä-BVB:ssä työskentelevä hollantilainen Folkert Moll rakastaa haasteita. Työssään hän ratkoo kiertotalouteen ja hiilijalanjälkeen liittyviä monimutkaisia ongelmia, kun taas vapaa-ajalla hän haastaa itseään uimalla kylmässä vedessä ja testaamalla kestävyyttään pyöräilytapahtumissa.

Tekniikan maisteri (MSc.) Folkert Moll aloitti Neova-konsernin tytäryhtiössä Kekkilä-BVB:ssä elokuussa 2020. Sitä ennen hän työskenteli 10 vuotta konsulttiyritys KPMG:n vastuullisuustiimissä. ”Matkustin ympäri maailmaa auttamassa globaaleja yrityksiä ja organisaatioita vastuullisuusstrategian kehittämisessä ja toteuttamisessa. Suosittelen konsultin työtä kaikille uraansa aloittaville, koska se antaa niin paljon näkökulmia ja opettaa keskittymään asiakasarvon kasvattamiseen”, Folkert sanoo.

”Jossakin vaiheessa halusin kuitenkin sukeltaa syvemmälle yhteen toimialaan. Siinä vaiheessa tutustuin Kekkilä-BVB:hen, joka yksi Euroopan johtavista puutarha-alan toimijoista ja suurin kasvualustojen tuottaja. Ymmärsin, että tällä yrityksellä on tärkeä rooli ruuan tuotannossa ja vihreiden kaupunkiympäristöjen luomisessa – työni kautta pystyn vaikuttamaan siihen, miten maailmasta tehdään vihreämpi, onnellisempi ja terveellisempi. Oma päämääräni elämässä on pysyä onnellisena ja terveenä ja auttaa myös muita saavuttamaan samat päämäärät.”

Neova-konsernin arvoista ”Saavutamme yhdessä” on Folkertille kaikkein läheisin. Samoin yhtiön tarkoitus ”Creating Green Growth” osuu hyvin hänen tehtävänkuvaansa. ”Alusta asti työkaverit täällä ovat olleet hyvin valmiita jakamaan kaiken osaamisensa ja kokemuksensa, jotta he voivat opastaa minua. Omasta puolestani saan sekä neuvoa organisaatiota vastuullisuudessa että myös auttaa neuvojen toteuttamisessa. Autan tuomaan ”vihreää” vihreään kasvuun tekemällä tiivistä yhteistyötä kaikkien liiketoimintayksiköiden kanssa varmistaaksemme, että luomme samanaikaisesti niin liiketoimininnallista kuin yhteiskunnallistakin arvoa.”

Globaali yhteistyö on edellytys vastuullisuustyössä onnistumiselle

Folkert on opiskellut Hollannissa sekä Delftin teknillisessä yliopistossa että Leidenin yliopistossa. Hän on suorittanut opintoja laajasti muun muassa kiertotaloudesta, innovaatiojohtamisesta, biokemiasta ja yrittäjyydestä. Opintojensa aikana hän oli myös mukana perustamassa Lighting Nigeria -säätiötä, jonka tehtävä oli lisätä tietoisuutta aurinkoenergiasta Nigeriassa. Työympäristön kansainvälisyys on hänelle tärkeää. Kekkilä-BVB toimii yli kymmenessä maassa ja vie tuotteitaan ja palveluitaan yli 100 maahan ympäri maailmaa.

”Minulle on tärkeää on ymmärtää minkälaisessa ympäristössä työskentelen ja siksi haluan katsoa maailmaa laaja-alaisesti. Vastuullisuustyössä ratkomme globaaleja ongelmia hiilidioksidipäästöjen vähentämiseksi, kiertotalouden lisäämiseksi ja luonnon monimuotoisuuden säilyttämiseksi. Siksi kansainvälinen yhteistyö on mielestäni ainoa oikea tapa toimia.”

FOLKERT MOLL

Haagissa asuva Folkert Moll viettää vapaa-aikaansa ystävien kanssa, pelaamalla jalkapalloa, pyöräilemällä, kävelemällä luonnossa ja hoitamalla kasvejaan. Hän käy ympäri vuoden kotinsa lähellä Pohjanmeressä uimassa. Kylmän veteen menemisessä häntä kiehtoo haaste ja ylpeyden tunne kun sen on saanut tehtyä. Samasta syystä hän nauttii talvilomillaan mustien rinteiden laskemisesta.

OPIT URAN VARRELTA

1. Pysy uteliaana
2. Ota muutokset innolla vastaan
3. Kuuntelemalla pääset pidemmälle

Katso avoimet työpaikkamme