Olipas raikas tuulahdus tuo Tony Blairin ulostulo ilmastotavoitteista. Politiikoilla on taipumus tietynlaiseen euforiaan, kun määritellään pitkän aikavälin tavoitteita. Lätkäistään ilman tutkimusta ja suunnitelmia mukavannäköisiä prosenttitavoitteita, jotka näyttävät hyvältä, mutta joiden toteutumisesta puuttuvat suunnitelmat ja realismi. Blairin mukaan lopputulos on se, että suurelta osalta menee usko ja luottamus tavoitteisiin ja niiden toteuttamiseen ja keskustelu jää niiden kontolle, joilla ei ole keinoja, vastuuta eikä resursseja.
Huvittavalla tavalla tuli mieleen 2010-luvun alussa Esa Härmälän puheenvuoro eräässä seminaarissa Metsätalolla Helsingissä. EU asetti 2007 kunnianhimoisen 20-20-20 ilmastotavoitteen. Päästöjä piti vähentää vuoteen 2020 mennessä 20 % ja energiasta sovittiin kaupanpäälle, että vuonna 2020 energiantuotannosta myös 20 % olisi uusiutuvaa.
Mihin tuo mukava lukusarja perustui? Härmälän mukaan ei mihinkään. Joku Brysselin Pena sen oli vetänyt hihastaan ihan viime metreillä. No, vuonna 2008 tuli finanssikriisi ja lukusarja unohtui. Mutta uusia lukusarjoja on tullut säännöllisesti.
Suomi on luvannut olla ilmastoneutraali vuonna 2035. Suomessa pitäisi olla parin vuoden päästä 700 000 täyssähköautoa ja hyväksytyn EU:n ennallistamisasetuksen mukaan 30 % Suomen maa- ja vesipinta-alasta pitäisi olla ennallistettu vuoteen 2030 mennessä, 60 % vuoteen 2040 mennessä ja 90 % vuoteen 2050 mennessä. Onko kukaan kuullut keskustelua tai ehdotuksia, miten tuo kaikki tapahtuu?
Tavoite elinympäristöjen ennallistamiseen ja ilmastopäästöjen hillintään on erittäin kannatettava ja välttämätön. Mutta tolkku pitää kaikessa olla. Ei asia ole sen kummempi kuin laihduttamisessa. Jos lääkäri sanoo, että sinun on laihdutettava 30 kiloa, useampi potilas sanoo, että mahdotonta ja jatkaa lihomistaan. Jos lääkäri sanoo, että sinun olisi hyvä laihduttaa muutama kilo seuraavien kymmenen kuukauden aikana, saattaa paino hyvinkin alkaa tippumaan.
Miten nuo poliittisesti näyttävät tavoitteet syntyvät? Kun tavoite laitetaan riittävän kauaksi, niin tavoitteen asettajat eivät ole enää vastuussa niiden toteutumisesta, intohimoisimmatkin ovat turvallisesti eläkkeellä, silloin kun laulujen lunnaiden maksun aika tulee. Sillä välin kansalaisten usko on hävinnyt aika päiviä sitten.
Kuvitelkaa, mitä tapahtuu, jos jonkun suuryrityksen johtaja sanoisi, että kaksinkertaistamme tuloksen kahdessa vuodessa ja nelinkertaistamme sen neljässä vuodessa. Pörssit ja osakkeenomistajat uskoisivat, että viestin takana on suunnitelma ja ryntäisivät ostamaan osaketta. Jos suunnitelmaa tuloksen parantamisesta ei olisi ollut tai ilmoitettu tavoite jäisi saavuttamatta, noussut kurssi rytisisi alas ja yhtiön hallitus vaihtaisi liikaa lupailleen toimitusjohtajan.
Eli, jos halutaan saada tuloksia, tutkitaan asiat ensin tieteellisesti ja asetetaan sitten sopivan kunnianhimoiset tavoitteet, seurataan niitä ja toimitaan siten, että on myös resursseja toteuttaa tarvittavat toimet.
Se on sitä tolkun ihmisten realismia niin taloudenpidossa kuin ilmastokysymyksissä. Kovin lupaaja on harvoin paras lupaaja.
