Hyppää sisältöön

Neova yhtiöittää huoltovarmuuteen ja kiinteistökehitykseen liittyvät liiketoiminnot Suomessa erilliseen yhtiöön

Suomalaiset huoltovarmuuteen ja maaomaisuuden kehittämiseen liittyvät liiketoiminnot keskitetään perustettavaan Vapo Terra Oy:öön. Vapo Terra Oy on osa Neova-konsernin Fuels&Real Estate Development -divisioonaa, jota johtaa liiketoimintajohtaja Pasi Koivisto. Muutoksen on määrä astua voimaan 1.1.2023. Muutoksella ei ole vaikutusta konsernin rakenteeseen, vahvistettuun strategiaan eikä konsernin palveluksessa olevan henkilöstön määrään.

Jatkossa konsernin noin tuhannesta työntekijästä noin 50 siirtyy Neova Oy:n kokonaan omistamaan tytäryhtiöön, Vapo Terra Oy:öön, jonka vuotuinen liikevaihto on vuonna 2023 noin 100 miljoonaa euroa. Tulevina vuosina pääosa yhtiön liikevaihdosta muodostuu energiaturpeen, pellettien ja maiden myynnistä sekä tuuli- ja aurinkovoiman kehityshankkeista.

Vapo Terra Oy:öön keskitetään Suomessa energian huoltovarmuuteen liittyvät toiminnot ja konsernin Suomessa olevaan maaomaisuuteen ja kiinteistöjalostukseen liittyvä liiketoiminta. Samassa yhteydessä kaikki Neova Oy:n Suomessa omistamat maa-alueet eli noin 60 000 hehtaaria siirretään Vapo Terra Oy:lle. Vapo Terra Oy:n tehtävänä on maksimoida maaomaisuuden arvo muun muassa kehittämällä ja luvittamalla tuuli- ja aurinkovoimahankkeita sekä kehittämällä pitkällä aikavälillä hiilensidontaa tukevaa liiketoimintaa.

Neova Oy:n ja Kekkilä-BVB Oy:n toimitusjohtaja Vesa Tempakan mukaan tehtävillä muutoksilla halutaan optimoida konsernin erilaisten liiketoimintojen johtamista ja varmistaa yhtiön huoltovarmuuteen liittyvät toiminnot niin lyhyellä kuin pitkällä aikavälillä.

Lisätietoja:

  • Vesa Tempakka, CEO, Neova, puh. 0400 726 727
  • Jarmo Santala, CFO, Neova, puh. 040 801 9191
  • Ahti Martikainen, johtaja, viestintä ja yhteiskuntasuhteet, Neova, puh. 040 680 4723