Hyppää sisältöön
5.12.2013 Blogi

Miksi mitään ei tapahdu?

Kirjoittaja: Ahti Martikainen

Tullitilastojen mukaan tänä vuonna kivihiilen tuonti Suomeen on kasvanut  47 % edellisvuodesta. Tässähän ei ole mitään kummallista. Kivihiilen maailmanmarkkinahinta on laskenut 30 % ja samaan aikaan päästöoikeuksien hinta on pudonnut.  Kivihiilen hintaa laskee mm. USA:n liuskekaasutuotanto, minkä takia aikaisemmin USA:n markkinoille hakautunut hiili tulvii nyt Eurooppaan.  Päästöoikeuksilla ei ole oikein kysyntää, kun talouden taantuma on vähentänyt teollista tuotantoa ja samaan aikaan teollisuus siirtyy muutenkin Aasian markkinoille.

Aikaisempien päätösten johdosta, turpeen veroa nostettiin 2013 alusta kolmella eurolla megawatilta. Ilman tuota korotusta kivihiili ei olisi kilpailukykyinen. Päätöksen ajoitus ei ollut aivan kohdallaan.

Samoin aikaisemmista päätöksistä johtuen energiapuun tukea laskettiin, koska turpeen veroa nostettiin. Tämän päätöksen takia energiapuukaan ei ole kilpailukykyinen.  Joka tapauksessa kivihiili korvaa nyt kattiloissa sekä turvetta että puuta. Tätä ei varmasti kukaan ole halunnut.

Erikoiseksi tilanteen tekee se, että tämä kehitys on jatkunut paljon pidempään kuin vuoden ja kaikki poliittiset ryhmittymät vastustavat kehitystä.  Kysymys kuuluukin, miksi mitään ei tapahdu.

Toissakesä oli erikoisen heikko turvekesä. Silloinkin uusilta tuotantoalueilta saatiin aivan kelpo tuotantoja, vaikka kokonaistuotanto jäikin alle puoleen tavoitteesta.  Ei ongelma ole sää, vaan uusien tuotantoalueiden puute, mikä puolestaan johtuu luvitusprosessin hitaudesta.  Vapolla on tälläkin hetkellä luvitusputkessa noin 8 000 hehtaaria tuotantoalueita.

Miksi luvitus ei sitten vauhditu, vaikka lähes kaikki hallituspuolueet sanovat, että luvitusta täytyy nopeuttaa. Oppositio suorastaan vaatii sitä.  Tästäkin asiasta puhutaan kyllä julkisuudessa, mutta  käytännössä ei ole näkynyt mitään toimenpiteitä, jotka nopeuttaisivat ja helpottaisivat luvitusta edes sellaisille alueille, joilla ei ole esteenä minkäänlaisia luontoarvoja eli ojitetuille huonosti puuta kasvaville turvemaille.

Ilma on päinvastoin sakeanaan huhuja, että luvitusta ollaan itse asiassa vaikeuttamassa.  Eläkeiän nosto, kuntien yhdistäminen ja kestävyysvajeen kiinnikurominen ovat tärkeitä asioita. Mutta niillä ei kyllä saa olla mitään tekemistä ympäristölainsäädännön kanssa.  Tai ainoastaan siinä tapauksessa, että tällä lainsäädännöllä halutaan edistää kotimaisten polttoaineiden käyttöä tuontihiilen sijaan, jotta työllisyys ja kauppatase kehittyisivät terveempään suuntaan.  Pelkään pahoin, että nyt tehdään ympäristöpolitiikan varjolla tosi rajua politikointia.

Kirjoittajasta

Ahti Martikainen Director, Communications and Public Affairs ahti.martikainen@neova-group.com +358 (0)40 680 4723

Ahdilla on yli 35 vuoden kokemus viestinnästä ja yhteiskuntasuhteista. Hän on työskennellyt Neovalla vuodesta 2011 lähtien.

Lue kaikki tämän kirjoittajan blogikirjoitukset