Näyttää siltä, että maailmalla suhdanteet paranevat. Talouden luottamusindikaattorit näyttävät vahvasti siltä, että maailmantalous on todella siirtymässä parempaan aikaan. Hieno juttu. Huonoa tässä on se, että tämä ei koske meitä. Suomi on jäämässä pahasti kelkasta. Maailmantalouden kasvu osoittaa, että ongelma ei ole suhdanteissa, vaan kotimaisissa rakenteissa. Vaikka vielä yhden hallituskauden jatkaisimme Keynesiläistä elvyttämistä, se ei tuo valitettavasti tilanteeseemme helpotusta. Tosiasia on, että maamme yksityinen sektori nykyisessä koossaan ei pysty rahoittamaan niitä vastuita, joita Suomen julkisella sektorilla on.
Mistä sitten saataisiin vauhtia yksityiseen sektoriin, että voitaisiin ylläpitää pohjoismaista hyvinvointivaltiota? Meidän pitäisi kyetä houkuttelemaan tänne investointeja ja pitää huolta siitä, että suomalaisilla on kyky innovoida tuotteita ja palveluita, joilla on kysyntää myös maamme ulkopuolella. Millähän silmällä sijoittajat katsovat tämän päivän Suomea ja arvioivat sen edullisuutta sijoituskohteena verrattuna muihin mahdollisiin maihin? Ettei vain investointipäätöksen riskienhallinta-arviossa lue, että ”Suomi on vanheneva, byrokraattinen, näivettyvä talous, jonka nykyisen 20 % yhtiöverotason johtavat poliitikot ovat kyseenalaistaneet. Suomessa julkinen sektori on mitoitettu pysyvästi Nokia -boomin hyvien aikojen tasolle. Valtion ja kuntien velkaantuneisuus on matkalla kohti ääretöntä. Emme suosittele esitettyä investointia.”
Ei tule kesää, ellei meillä ole näyttää vahvoja signaaleja siitä, että kyllä kilpailukyky tästä paranee. Suomen talous tarvitsisi nyt johdonmukaisuutta ja pitkäjänteisyyttä. Kansallinen kilpailukyky on kestävyyslaji, eikä millään yksittäisellä tempulla tätä isänmaatamme nousuun saada.
Tästä samasta aiheesta energiasektorin näkökulmasta:
Toivottavasti Äänekosken sellutehdasinvestointi ja muut mainiot kasvuhankkeet toteutuvat. Silloin metsäteollisuuden puunkäyttö lisääntyy arviolta 10 miljoonalla kuutiometrillä. Päätöksenteossa ja riskien arvioinnissa korostuu raaka-aineen saatavuus ja hinta. Energiayhtiöiden puunkäyttöä seurataan metsäteollisuudessa tarkasti. Suomen metsien biomassavarannot eivät ole ehtymättömiä.
Energiayhtiöiden näkökulmasta säännöt muuttuvat jatkuvasti ja investointia polttolaitoksiin epäröidään. Poliittinen ohjaus näyttää arvaamattomalta. Päästöoikeuksien määrää markkinoilla manipuloidaan ja polttolaitosten osalta päästörajat ovat tiukentumassa ja laitosten on säädettävä päästöjä puun käyttöä lisäämällä. Tällä on suoria vaikutuksia puumarkkinoihin. Turvetuotannon lupamenettely sitä vastoin on muuttumattomassa tilassa. Lupia ei saada edelleenkään. Toivoa vain voisi, että kansallinen kilpailukyky olisi edes jossain asemassa johtavien poliitikkojen agendalla.
Suomella on valoisa tulevaisuus, jos…
kotimaisten polttoaineiden käyttöä lisätään. Se on yksi vastaus moneen yllä olevaan kysymykseen. Kansantaloudellamme pitää olla pelivaraa pitää huolta kaikista kansalaisistamme. Vaalikoneissa suosittu kysymys ehdokkaille oli, asettaisiko hän ympäristönsuojelun talouden edelle. Useimmille poliitikoille kyllä -vastaus oli helppo rasti kysymyspatteriin. Paljon visaisempi – ja merkittävästi relevantimpi kysymys olisi ollut: Asetatko ympäristönsuojelun nykyisen hyvinvointiyhteiskunnan säilyttämisen edelle. Kun molemmista täytyy pitää huolta, on järkeville kompromisseille tilaa.