Suunnittelemme aurinkovoimahanketta Suonenjoen kunnan alueelle. Alustavan hankesuunnitelman mukaan hankealueen koko on noin 120 hehtaaria, josta Neovan tytäryhtiö Vapo Terra omistaa noin 65 hehtaaria. Aurinkovoimalan verkkoon liitettävä teho on arviolta noin 60 MW.
Hankealue on entistä turvetuotantoaluetta. Toteutuessaan hanke toisi kiinteistöverotuloja Suonenjoen kuntaan. Hanke lisää myös alueen työllisyyttä koko elinkaarensa ajan.
Sijainti
Hankealue sijaitsee noin 10 kilometriä Suonenjoen keskustasta itään Lempyyn kylän tuntumassa. Alustavan suunnitelman mukaan voimala liitetään alueen itäpuolella kulkevaan Fingrid Oy:n Huutokoski-Iloharju voimajohtoon. Kartasta näet suunnitellun hankealueen.
Ajankohtaista
- Yleisötilaisuus järjestettiin Suonenjoella marraskuussa 2024.
Hankkeen aikataulu
- Hankealueelle on haettu poikkeamislupaa viitasammakoiden elinympäristöjen heikentämiseksi vuonna 2025.
- Alustavan aikataulun mukaan hankkeen luvitus voisi olla valmis vuoden 2026 aikana.
Aurinkovoimahankkeiden maaperäkartoitukset
Projektipäällikkö Heikki Nivala kertoo maaperäkartoitusten toteutuksesta.
Ota yhteyttä
Aurinkovoiman yhteydenottolomake
Autamme sinua mielellämme kaikissa aurinkovoima-asioissa. Voit kysyä lisätietoa hankkeista, kommentoida suunnitelmia tai jättää yhteydenottopyynnön. Olemme sinuun yhteydessä mahdollisimman pian!