Hyppää sisältöön

Suunnittelemme aurinkovoimahanketta Joutsan kunnan alueelle. Alustavan hankesuunnitelman mukaan hankealueen koko on noin 160 hehtaaria. Aurinkovoimalan verkkoon liitettävä teho on arviolta noin 60 MW. Hankealue on käytöstä poistunutta turvetuotantoaluetta, jonka omistaa kokonaisuudessaan Neovan täysin omistama tytäryhtiö Vapo Terra Oy. Hankesuunnittelu sisältää akkuenergiavaraston.

Sijainti

Hankealue sijaitsee noin 20 kilometriä Joutsan keskustasta pohjoiseen Leivonmäen ja Pajumäen tuntumassa. Alustavan suunnitelman mukaan voimala liitetään joko Kälän sähköasemalle, tai alueen eteläpuolella kulkevaan Suur-Savon Sähkö Oy:n Kauppila-Joutsa-voimalinjaan. Kartasta näet suunnitellun hankealueen.

Lataa hankealueen kartta

Ajankohtaista

  • Yleistötilaisuus järjestettiin maanantaina 25.3.2024 Joutsan yhtenäiskoulun auditoriossa.

Hankkeen aikataulu

  • Luonto- ja maastoselvitykset aloitettiin keväällä 2023 ja ne saatetaan loppuun vuoden 2025 aikana.
  • Verkkoliitynnän esisuunnittelu alkoi loppuvuonna 2023.
  • Maanpohjakartoitukset tehtiin loppuvuonna 2023.
  • Luvitusprosessi käynnistyi syksyllä 2024.
  • Alustavan aikataulun mukaan hankkeen luvitus voisi olla valmis vuoden 2025-2026 aikana.

Ota yhteyttä

Roope Vainio Projektipäällikkö, Aurinko- ja tuulivoimakehitys etunimi.sukunimi@neova-group.com +358 40 542 2590

Aurinkovoiman yhteydenottolomake

Autamme sinua mielellämme kaikissa aurinkovoima-asioissa. Voit kysyä lisätietoa hankkeista, kommentoida suunnitelmia tai jättää yhteydenottopyynnön. Olemme sinuun yhteydessä mahdollisimman pian!

Nimi
Tietosuojaseloste(Pakollinen)