Suunnittelemme aurinkovoimapuistoa Laviassuolle, Heinolan kunnan alueelle. Hankealue on käytöstä poistunutta turvetuotantoaluetta. Alueen omistaa kokonaisuudessaan Neovan täysin omistama tytäryhtiö Vapo Terra Oy.
Alustavan hankesuunnitelman mukaan hankealueen koko on noin kahdeksan hehtaaria. Aurinkovoimalan verkkoon liitettävä teho on arviolta noin 5 MW. Laviassuon aurinkovoimalan sähköntuotannon on arvioitu vastaavan noin 300 sähkölämmitteisen omakotitalon kulutusta. Toteutuessaan hanke toisi kiinteistöverotuloja Heinolan kuntaan.
Sijainti

Hankealue sijaitsee noin 10 km Heinolan keskustasta etelään ja 2,5 km Vierumäeltä koilliseen. Alustavan suunnitelman mukaan voimala liitetään sähköverkkoon noin kilometrin päässä sijaitsevalla Vierumäen sähköasemalla. Liityntä toteutetaan maakaapelilla, jonka reitti kulkee teiden varsia pitkin. Kartasta näet suunnitellun hankealueen.
Ajankohtaista
- Luontoselvitykset on aloitettu alueella
- Luvitusprosessi on käynnissä
Hankkeen alustava aikataulu
- Luonto- ja maastoselvitysten aloittaminen syksyllä 2022.
- Luvitusprosessin käynnistäminen syksyllä 2022.
- Alustavan aikataulun mukaan hankkeen luvitus voisi olla valmis vuoden 2023 aikana, jolloin aurinkovoimala voitaisiin ottaa käyttöön aikaisintaan vuonna 2024.
Ota yhteyttä
Aurinkovoiman yhteydenottolomake
Autamme sinua mielellämme kaikissa aurinkovoima-asioissa. Voit kysyä lisätietoa hankkeista, kommentoida suunnitelmia tai jättää yhteydenottopyynnön. Olemme sinuun yhteydessä mahdollisimman pian!