Hyppää sisältöön

Suunnittelemme aurinkovoimahanketta Lappajärven kunnan alueelle. Alustavan hankesuunnitelman mukaan hankealueen koko on noin 125 hehtaaria, josta Neovan tytäryhtiö Vapo Terra omistaa 60 hehtaaria. Aurinkovoimalan verkkoon liitettävä teho on arviolta noin 60 MW. Hankealue on käytöstä poistunutta turvetuotantoaluetta.

Sijainti

Hankealue sijaitsee Lappajärvellä Vaasa-Jyväskylä tien varressa noin 30 kilometriä itään Lapuan keskustasta sekä etelään Lappajärven keskustasta. Alustavan suunnitelman mukaan hanke liitetään hankealueen läpi kulkevaan EPV:n 110 kV voimalinjaan. Kartassa on esitettynä suunniteltu hankealue.

Lataa hankealueen kartta

Ajankohtaista

  • Hanke on siirtynyt kokonaan Rabbalshede Kraftin omistukseen. Vapo Terra jatkaa Lamminnevalla maanomistajan roolissa.
  • Lamminnevan hankkeelle myönnettiin rakennuslupa 19.11.2024
  • Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus päätti toukokuussa 2024, että hankkeeseen ei sovelleta ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun lain (YVAL 252/2017) mukaista arviointimenettelyä.
  • Hankkeesta järjestettiin yleisötilaisuus 15.5.2024.

Hankkeen alustava aikataulu

  • Luonto- ja maastoselvitykset valmistuivat kesällä 2023.
  • Verkkoliitynnän esisuunnittelu alkoi loppuvuonna 2023.
  • Maanpohjakartoitukset on tehty kesän 2024 aikana.
  • Hankkeen luvitus on valmistunut.

Lamminnevan aurinkovoimahankkeen maaperäkartoitukset

Projektipäällikkö Roope Vainio kertoo Lamminnevan aurinkovoimahankkeen maaperäkartoituksista sekä aikataulusta

Ota yhteyttä

Roope Vainio Projektipäällikkö, Aurinko- ja tuulivoimakehitys etunimi.sukunimi@neova-group.com +358 40 542 2590

Aurinkovoiman yhteydenottolomake

Autamme sinua mielellämme kaikissa aurinkovoima-asioissa. Voit kysyä lisätietoa hankkeista, kommentoida suunnitelmia tai jättää yhteydenottopyynnön. Olemme sinuun yhteydessä mahdollisimman pian!

Nimi
Tietosuojaseloste(Pakollinen)