Tavoitteeksi vähintään 50 prosentin omavaraisuus
Kirjoittelin blogia Suomen surkeasta energiaomavaraisuudesta keväällä. Ei siis kovin kauaa aikaa sitten. Tuolloin keskustelu jäi aika vaimeaksi. Inhottavaa sanoa, että nyt maailma näyttää aika erilaiselta, eikä monikaan varmaan vannoisi, että tuontisähköä saa rajattomasti mistä ilmansuunnasta tahansa.Mutta menneessä on turha kieriskellä ja ainakin itseäni kiinnostaa tulevaisuus enemmän. Jo siitä syytä, että aion viettää siellä loppuelämäni. Ensi keväänä on taas vaalit ja energia tulee varmasti olemaan eräs keskeisistä vaaliteemoista suoraan tai epäsuorasti. Meidän energiaomavaraisuutemme on vain kolmanneksen luokkaa eli kahden kolmasosan osalta olemme riippuvaisia muista. Maakaasun, öljyn ja kivihiilen osalta kaikki tulee idästä.