Jostakin syystä olen aina huvittunut sanaparista ”hallittu riski”. Riski on minusta jokin sellainen inhottava asia, joka realisoituessaan tekee kohtuullisen kipeää. Oli se sitten riskiohitus maantiellä, riskin ottaminen pörssissä tai vaikka ottamatta jäänyt palovakuutus. Kun tällainen riski toteutuu, niin se on riski. Tietenkin hallitsematon riski se vasta katastrofi onkin.
Viime viikon Talouselämässä oli erittäin mielenkiintoinen juttu Saksan energiewenden kustannuksista. Wende on tähän mennessä maksanut 50 000 euroa minuutti ja hintalapun loppu ei edes häämötä. Mutta se on Saksan asia, sanoo moni. Mutta kun se liippaa vähän meitäkin.
Kun summeeraa meneillään olevan Suomen hallituksen säästötavoitteiden ympärillä käytävää keskustelua, niin lähes liikuttava yksimielisyys vallitsee siitä, että kyllä pitää säästää. Samaan aikaan jokainen ehdotettu säästökohde ammutaan joltakin suunnalta seulaksi. Säästää pitää, mutta missään nimessä ei juuri ehdotetusta kohteesta. Vai tuleeko jollekin mieleen yhtäkään kohdetta, jossa säästöehdotus olisi mennyt lävitse.
Kuinkahan paljon Eurooppaan tulee vuonna 2025 tai 2040 uusia kansalaisia? Vai onko muuttoliike kääntynytkin toisinpäin? En usko, että kukaan uskaltaa vakavissaan edes yrittää ennustaa kumpaakaan lukua. Muuttujia on niin paljon, että meneillään olevakin kansainvaellus taisi yllättää lähes kaikki. En ainakaan muista pari vuotta sitten lukeneeni mitään tällaista ennustetta.
Katselin viime viikolla YLE:n MOT-ohjelmaa ja ihmettelin jälleen sitä systematiikkaa, jossa energiakeskustelu yksinkertaistuu kerta toisensa jälkeen keskusteluun sähkön tuotannosta. Edellisessä lauseessa puhutaan siitä, että ”ajoittain” Pohjoismaissa tuotetaan sähköä jo enemmän tuulivoimalla kuin ydinvoimalla ikään kuin se olisi ratkaisu energiantuotantoon. Kun se ei ilman säätövoimaa ole ratkaisu edes sähköntuotantoon.
Joku minua viisaampi on sanonut, että ihmisen välitön käsityskyky rahasta rajoittuu kolme kertaa henkilön nettopalkkaan. Sen alapuolella olevat hinnat pystyy nopeasti määrittelemään halvaksi tai kalliiksi.
Blogi jää toistaiseksi tauolle kirjoittajan sairausloman vuoksi.
Lähiruoka tuo useimmille meille positiivisia mielleyhtymiä. Tuttu tuottaja myy tuoretta ruokaa ilman turhia välikäsiä paikallisessa myyntipisteessä paikallisille asukkaille. Lähiruuan valtteja ovat tuoreus, laatu ja se, että ruokaketjun tuotot jäävät hyödyntämään oman seutukunnan elinkeinoelämää. Tuottaja palkkaa alihankkijoita omalta seudulta ja kun henkilökunta käyttää palkkansa oman alueen palveluihin ja maksaa veronsa samaan kuntaan, alkuperäisen liikeidean liikevaihto kertautuu positiiviseksi kierteeksi.
Niin mukavaa kuin olisikin uskoa, että maailma on hyvä ja paremmaksi muuttuu, niin ei se vain niin ole.Melkein päivälleen vuosi sitten olin Tallinnassa energiaseminaarissa ja näytin pari kalvoa Suomen energiantuotannosta, kulutuksesta ja tuonnista. Kun näytin kalvon, jossa kerrottiin, että energiaomavaraisuutemme on noin kolmannes ja tuontienergiasta liki 80 % tulee Venäjältä, sali röhähti nauramaan. Taisipa joku tauolla kutsua meitä hyväuskoisiksi hölmöiksi. Jotenkin ymmärrän tuon reaktion nyt paljon paremmin kuin vain 12 kuukautta sitten.
Kirjoittelin blogia Suomen surkeasta energiaomavaraisuudesta keväällä. Ei siis kovin kauaa aikaa sitten. Tuolloin keskustelu jäi aika vaimeaksi. Inhottavaa sanoa, että nyt maailma näyttää aika erilaiselta, eikä monikaan varmaan vannoisi, että tuontisähköä saa rajattomasti mistä ilmansuunnasta tahansa.Mutta menneessä on turha kieriskellä ja ainakin itseäni kiinnostaa tulevaisuus enemmän. Jo siitä syytä, että aion viettää siellä loppuelämäni. Ensi keväänä on taas vaalit ja energia tulee varmasti olemaan eräs keskeisistä vaaliteemoista suoraan tai epäsuorasti. Meidän energiaomavaraisuutemme on vain kolmanneksen luokkaa eli kahden kolmasosan osalta olemme riippuvaisia muista. Maakaasun, öljyn ja kivihiilen osalta kaikki tulee idästä.